Sivut

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Kierre-sukat

Korkkiruuvimaiset kierteet
Kierre-sukissa kuvio kiertää sukkia molemman jalan sukissa samoin päin.

Lanka: Novitan Nalle 90 g
Puikot: 3 mm
Koko: 38/39

Varsi:
Luo 60 s. Aloita 1 o 1 n resori, mutta neulo oikea silmukka takareunasta. Jaa silmukat neljälle puikolle 14,16,14,16. Neulo resoria 8 krs tai niin monta krs kuin haluat.

Aloita kierrekuvio kaavion mukaan ensimmäisellä ja kolmannella puikolla. (Nosta ensimmäinen s apupuikolle työn eteen. Neulo seuraava s oikein. Neulo apupuikon s oikein ja neulo seuraava * s oikein takareunastaan, 1 n *, toista *-* 3 x. Nosta 1 s apupuikolle, neulo seur. s oikein, apupuikon s o ja jatka tavallisia oikeita 18. Sama 3. puikolla. Seuraavassa krs:ssa siirtyy yhdellä silmukalla vasemmalle.)
Jatka kierrekuviota kunnes varren pituus on noin 15-16 cm ja kuvio on aloituskohdassa puikoilla (kaavion 1. krs). (Tällä varren pituudella sukan aloituskohta, eli 1. ja 4. puikko, jää sukan eteen, mutta hyvin päättelemällä aloituslangan, se jää piiloon.) Sitten aloita kantapää.

Kantapää:
Kahdella seuraavalla puikolla on 30 s. Niillä neulotaan kantalappu tasona sileää neuletta ja jatketaan kierrekuviota kantalapussa.(ks. kierrekuvio kantalapussa nurjalla.)

Kierrekuvio kantalapussa nurjalla:
1.krs: 18 n, 1 s apupuikolle, neulo seur nurin, neulo apupuikon s n, * 1 o, neulo nurja s takareunasta *, *-* toista 3 x, 1 s apupuikolle, 1 n, neulo apupuikon s nurin, käännä työ.
2.krs: Ens neulomatta, kaavion mukaan kuvio oikealta puolelta, loput o, käännä työ.
3.krs:  Ens neulomatta, kuten 1.krs, mutta kuvio siirtyy yhdellä silmukalla.
Kantalapun reunasilmukat joka krs nostettu (= helpompi poimia silmukat).

Kantapään kavennukset:
Aloita kantapään kavennukset, kun kierrekuviota on puikolla jäljellä 3 s (26 krs) ja aloitat kantalapun kavennukset nurjalta.
1.krs: (= nurja puoli) Neulo nurjia s kunnes jäljellä on 9 s, 2 s nurin yht., käännä työ.
2.krs: (= oikea puoli) Ensimmäinen s neulomatta, neulo oikeita kunnes jäljellä 9 s, nosta seur s oikein neulomatta, 1 o, vedä nostettu s neulotun yli (=ylivetokavennus), käännä työ.
3.krs: (= np) Ens neulomatta, neulo nurjia kunnes jäljellä 8 s, 2 s nurin yht, käännä työ.
4.krs: (= op) Ens neulomatta, neulo o s kunnes jäljellä 8 s, ylivetokavennus, käännä työ. Jatka kaventamista samalla tavalla edelleen, että sivusilmukat vähenevät ja jäljellä on vain keskiosan silmukat eli 14 s.

Jalkaterä ja kiilakavennukset:
Poimi sitten vapaalla puikolla kantalapun vasemmasta reunasta 15 s ja puikkojen välistä 1 s. Neulo poimitut silmukat kiertäen 1. puikolle. Neulo 2. ja 3. puikon silmukat niin, että kierrekuvio jatkuu. Poimi sitten kantalapun oikeasta reunasta 15 s ja puikkojen välistä 1 s. Neulo ne kiertäen oikein 4. puikolle. Seuraavalla kierroksella aloita kierrekuvio kantapään oikeassa reunassa 4. puikolla: Neulo ensin kiilakavennuksen ylivetokavennus, 4 o, sitten kuvio (= kaavion 5. krs).
Tee kiilakavennukset joka krs, 1. puikon 2 viimeistä s:aa oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetokavennus. Jatka kiilakavennuksia niin kauan kunnes 1. ja 4. puikolla on 13 s. Jatka sileää neuletta näillä 56 s ja kierrekuviota jalkaterässä, kunnes lopetat toisen kierrekuvion jalkapohjassa keskellä (4. puikon lopussa). Tasaa silmukat puikoille, jokaiseen 14 s. Jatka vielä pohjaa, kunnes toinen kierrekuvio on jalan päällä 3. puikon lopussa (jalkaterä n. 19 cm).

Aloita sitten kärkikavennus (nauhakavennus):
Neulo 1. ja 3. puikon lopussa 2 s oikein yhteen, 1 o ja 2. ja 4. puikon alussa 1 o, ylivetokavennus. (Jatka kierrekuviota, kunnes se päättyy nauhakavennuksiin.) Tee näitä kavennuksia joka toinen krs 6 x. Sitten joka krs, kunnes joka puikoilla on 2 s ja vedä lanka silmukoiden läpi ja päättele työ.

Kaavio:

ӏ
ë
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ã
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ë
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ã
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ë
-
-
-
-
ã
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ӏ
ã
-
-
-
-
ã
    -     ℓ     -     ℓ     -     ℓ      - ℓ   -     ℓ    -          -          -      ℓ     - ℓ      = resori
Merkkien selitykset:
ӏ     oikea silmukka
-     nurja silmukka             
ℓ    neulo oikea silmukka takareunasta
ã   nosta silmukka apupuikolle työn eteen, neulo seuraavalla oikea silmukka, neulo apupuikon silmukka oikein
ë   nosta silmukka apupuikolle työn eteen, neulo seuraava nurin, neulo apupuikon s oikein

(Jostain syystä pädi näyttää kaavion merkit erilailla kuin kannettava tietsikka, mutta toivottavasti tästä saa selvää.)




Minulla ei ollut koeneulojaa ohjeelle, joten toivon, että laitat kommenttia, jos ohjeessa on virheitä. Näin saisin korjattua ohjetta. Kiitos jo etukäteen! 
Toivon myös kommenttia onnistuneista sukista :)
Kierre socks in english here.

4 kommenttia:

Lydia kirjoitti...

Moi! Otin ja neuloin tämän ohjeen, ja sain sukat eilen valmiiksi. Ohjeesta en löytänyt virheitä, pari hämäävää kohtaa kyllä (mm. varren lopetuskohta tuli minulla sivuun, kun neuloin kunnes kierrekuvio on taas aloituspisteessä, eikä suinkaan sukan eteen). En jäänyt näitä murehtimaan, vaan neuloin vaan eteenpäin - ja sukat niistä tuli. Kirjoitin niistä myös postauksen omaan blogiini, mutta valitettavasti kirjoitan sitä vain englanniksi.

Kiitos kivasta ohjeesta! Näitä oli mukava neuloa, valmistuivat nopeasti.

Mellu kirjoitti...

Kiva, kun onnistui! Tuo varren pituushan vaikuttaa siihen, mihin kohtaa aloituslanka tulee, joten nou hätä! Ja senhän tosiaan saa piilotettua päättelemällä.
Mukavaa kuulla ja nähdä :)

Lydia kirjoitti...

Olen saanut kyselyä, josko ohjeen voisi kääntää englanniksi. Pistätkö vastaan, jos käännän sen? Ohjetta ei vissiin esim. Ravelryssä ole julkaistu, mutta voisin toimittaa sen sinulle esim. PDF:nä tjms.

Mellu kirjoitti...

Ravelryssä en ole ikinä julkaissut mitään. Käydään loppukeskustelu sähköpostitse, Lydia. Lähetä email-osoitteesi merjaholli@hotmail.com, koska en sitä löytänyt blogistasi.