Sivut

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Villi paita ja kangasmerkki

Piti ommella itselle villi paita, kun tuo arki on niin tasaisen harmaata. Neule on ostettu kauan sitten Eurokankaan palalaarista ja se on luultavasti puuvilla-akryyliä. En ole varma materiaalista. Ohutta se on ja käytin neuleen nurjan puolen oikeana. Se oli mielestäni kauniimpaa. Paidassa on kimonohihat ja hihan pituus määräytyi siitä, miten neuleen leveys riitti. Edessä ja takana on saumat, koska halusin myös niihin kohtiin helmaan liehukkeet. Sivuilla on pidemmät liehukkeet.



Haikeutta ilmassa
Pitkäaikainen työkaverini Jenni päätti muuttaa pois paikkakunnalta ja teimme hänelle läksiäislahjaksi "yhdessä" reseptikirjan. Kaikki me työkaverit kirjoittelimme omalla tyylillämme kirjaan helpon arkiruokareseptin. Suurimman työn teki kuitenkin Sirpa (Sirpan väkerryksiä-blogissa lisää), joka kokosi kirjan sekä teki kannet. Minä ompelin pienen kangasmerkin ompelukoneella kanteen.  Kiva lahja tuli, johon kaikki omalta osaltaan osallistuivat.



Näkemiin Jenni sekä perhe ja oikein hyvää jatkoa <3

4 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Kiitos Merja <3 Oli kyllä todella haikea lähtö, mutta kirja on huikean ihana muisto! En teitä kyllä muutenkaan unohda koskaan, mutta nyt olette läsnä todennäköisesti varsin usein ruokapöydässämme!

Hanna Mi kirjoitti...

Hyvännäköinen paita! Itse koottu reseptikirja lahjana on ihana idea.

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

Kauniinmallinen paita! Ihana idea läksiäislahjaksi, itse tehty on aina paljon henkilökohtaisempi ja arvostavampi lahja.

Mellu kirjoitti...

Kiitos teille!