Sivut

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kesäsukkia

Tuli neulottua parit kesäsukat Lidlin "Nina" sukkalangasta. Materiaali niissä on kesään sopivaa: 48% puuvillaa, 39% uutta villaa ja 13% polyamidia. Mukavan tuntuiset jalassa. Kenen jalkoihin nämä päätyvät? Kaapissa odottaa paljon uusia sukkia käyttäjäänsä. Pitäisi varmaan keksiä jotain uutta isompaa projektia neulomalla tai virkkaamalla, kun ajankulukseni teen vain sukkia.

Lidlin sukkalanka, puikot 2,25.

Kaksinkertainen Lidlin sukkalanka teräosassa, puikot 3,5.
Varren virkkauksessa yksinkertainen lanka, koukku 3.

Varren virkkaus ilman ohjetta. Malli on nimeltään
"mitä mieleen juolahti".

Eilen hajosivat vanhat matalat kotitossuni. Piti heti neuloa jalkaan uudet paksuista jämäkeristä.


Tässä kuvaa keittiömme ikkunasta. Meidän pihalla käy jos jonkinlaisia eläimiä, mutta nämä valkohäntäkauriit ovat joka aamuisia ja iltaisia. Niitä on joskus oikein lauma. Näin pari päivää sitten juuri syntyneen vasan, joka oli noin puoli metrinen ripakinttu. Suloinen baby!

Nämä kauriit tulivat kuvattavaksi, koska niille oli kasvanut komeat sarvet. Tulivat näyttämään ruokapaikalle ;)
Kuvan verkkokeinun olen kutonut kalaverkkona jokunen vuosi sitten moppilangasta. Reunassa on virkkaus ja hapsut. 

Ei kommentteja: