Sivut

torstai 12. maaliskuuta 2015

Neulontaa makuulla

Sen verran huono olo on ollut, että neulominen ja vähän kaikki on tullut tehtyä puoli-istuvassa tai makuuasennossa makuuhuoneessa. Minä kun en osaa vain olla, ellen sitten ihan ole kuumeessa, niin näinkin se käy - makuulla. Mietin tuossa jo, että alkaisin pyörittämään huopapalloja pannunaluseen tai tekemään rutkasti lankatupsuja mattoon, mutta nämä nyt tein ensin.

Sukat
Selasin kirjoja ja löysin tämän mallin "Suuresta sukkakirjasta" (Kathleen Taylor, WSOY, 2012). Kirjan malli oli tehty ohuemmasta langasta, joten jouduin hieman muuttamaan silmukkamääriä Nalle-langalle sopivaksi. Sukat näyttävät näin hassuilta ja oudoilta ranskalaisen kantapään takia, mutta sukat istuvat jalkaan ihan täydellisesti. Mielestäni istuvuus on parempi kuin perinteisen kantapään sukat.



Cousteau-pipo
Mieheni halusi minun neulovan hänelle kunnon pipon. Yhdessä kävimme valitsemassa langan ja värin. Langaksi valikoitui Novitan Wool ja väriksi petrooli. Näin netissä kivan pipon tai oikeastaan kivan kavennuksen siihen, joten tein muunnelman Cousteau-piposta. Alkuperäisessa ohjeessa oli neulottu 3 oikein ja 2 nurin, mutta minä neuloin 2 o ja 2 n. Kavennus on helppo, kun siirtää silmukat sukkapuikoille. 2 oikein yhteen, aina (yhtä ennen) saman oikean silmukan kohdalla, niin kauan, kun puikoilla on 12 tai 8 silmukkaa (riippuu langan paksuudesta). Pipoa voi käyttää suorareunaisena tai taitettuna. Kiva ja helppo malli!


Varapäällä on paljon pienempi pää kuin miehelläni :)

Näinkin tätä voi käyttää.

2 kommenttia:

AnniK kirjoitti...

Joutenolo on minullekin vaikeaa. Aina pitää olla jotain työnalla :) Kauniita neuletöitä oletkin saanut aikaiseksi! Aurinkoista kevätviikonloppua :)

Mellu kirjoitti...

Kiitos samoin AnniK! Joutenolo on yhtä tuskaa silloin, kun ideat pyörii päässä eiä pääse tekemään. Tällainen työasento on kyllä huono käsille ja niskalle...