Sivut

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Kaksipuoleinen sytohuivimyssy

Paljastus itsestäni 

Itselleni tein nyt huivihatun, kun syövän sytostaattihoidot tiputtivat hiukseni tukottain  pois. Niin, tämä tieto ei ole käynyt ilmi minun viimeaikaisista postauksistani. Aikaisemmat sytomyssyni, joita olen täällä esitellyt, menivät kyllä syöpäosastoille Helsinkiin, Tammisaareen ja lasten osasto kymppiin. Niistä osasta tein itselleni toiset kappaleet tänne kotiin. Peruukkikin on, mutta se tuntuu päässä aika pistävän epämiellyttävältä.

Tilasin joitakin viikkoja sitten nettikaupasta huivimyssyn ja turbaanin. Oli kuitenkin niin, että siellä oli vain kirkkaita ja minulle sopimattomia värejä, joten tilasin hädissäni harmaan huivimyssyn ja mustan turbaanin. Minulle sopii paremmin maanläheiset värit, joten tein yksinkertaisen kaavan kaksipuoleisesta huivimyssystä itse eilen. Trikootilkkulaatikosta löytyi t-paitojen jämätilkkuja, jotka olivat oikeita värejä minulle ja miellyttävää viskoosi-elastaania. Paljaassa päässä se tuntuu mukavalta.

Ruskea puoli näkyvissä. Huivin solmimisnauhoja voi sitoa niin kuin haluaa ja
nauhoissa onkin neljää väriä.
Beige puoli (eli vuori) esillä.

Huivimyssyn yksityiskohtia (silitys vielä puuttui). Etuosassa ohut vanu. Viimeisessä kuvassa selfie.

Tämä versio on vielä ihan prototyyppi. Valmistuksen ja sovituksen jälkeen korjasin hieman kaavoja etuosasta, jotta seuraava tekele, jos siis sellaisen teen, tulisi paremmaksi. Tuo styrox-pää on pienempi kuin omani, joten malli ei istu ihan samalla tavalla kuin itselläni.

Kyllä tämäkin minulle kelpaa, kun on oman värinen!

Päivitys 28.12.2017: Nyt kaavat tulostettavissa kolmesta eri linkistä: kaava-arkki 1, kaava-arkki 2 ja pienoiskaavat.


15 kommenttia:

Sirpa kirjoitti...

Hienolta näyttää, kyllä olet taitava! Ja ihan on sun värit <3

Sari K / Kapteenilla kirjoitti...

Tosi kätevä tuollainen käännettävä myssyviritelmä, tuo ruskeampi puoli miellyttää omaa silmääni todella paljon :) Hieno jo prototyyppi, mitähän hienoa sitten viimeinen versio :)

Saturnina kirjoitti...

Tuo vihreän ja ruskean yhdistelmä on tosi kaunis ja malli vaikuttaa todella kätevältä.

AnniK kirjoitti...

Kauniit värit ja monet muuntelumahdollisuudet tekevät päähineestä monikäyttöisen. Tsemppiä sairauden nujertamiseen!

Mehukekkerit Veera kirjoitti...

Tuo proto näyttää kyllä hyvältä! Oma ystäväni sairastui pari viikkoa sitten syöpään ja aloitti juuri sytohoidot, joten olen miettinyt mitä hänelle ompelisin. Tästä sain hyvän inspiraation, kiitos!

Mellu kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista, lisääkin saa tulla! Seuraavaksi luultavasti vielä duunaan yksinkertaisen pipo/turbaanin, johon voi laittaa erilaisia pantoja tai huiveja reunaan. Saa nyt nähdä, kun olo tästä kohenee.

Räpelö kirjoitti...

Tämä sytohuivi on tosi hieno. Haluaisin tehdä anopille myös jotain tällaista, mahtaisitko myydä kaavaa? :)

Mellu kirjoitti...

Kiva, kun tykkäsit Räpelö! En myy, mutta laitapa sähköpostiosoitteesi, niin lähetän sulle "postia". :)

Räpelö kirjoitti...

:) Blogirapelo@gmail.com
Jännittävää. :)

Ansku kirjoitti...

hei, saisinko minäkin kaavat tähän sytohuiviin. rosmariini82@gmail.com

Tuija kirjoitti...

Moikka
Paljonko tähän menee suunnilleen kangasta?!

Mellu kirjoitti...

Hei! En ole mitannut, kun olen tehnyt tilkuista, mutta noin 50-60 cm taitaa riittää, jos neule on normaalin levyistä eli 140 cm. Silloin kyllä solmimisnauhat tulevat neuleen leveyssuuntaan eli joustavat paljon. Jos teet ne oikeaan suuntaan, niin trikoota menee 80 cm.

Tämä malli sytoaikana oli se, mitä käytin eniten julkisesti. Se oli tyylikäs ja miellyttävä päässä.

Tuija kirjoitti...

Kiitos 😊

Sanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sanna kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.