Sivut

lauantai 9. elokuuta 2014

Ihan pihalla

Ihan pihalla tullut oltua tuo viimeinen lomaviikko.

Tunnelmia helteestä
Tzinnia eli oppineiden kukka

Amiraali



















Keisarinviittoja punahatuilla. Punahatut ovat erinomaisia perhoskukkia ja kestäviä loppukesän kukkijoita.
Siinä kahvia juodessani, eräänä päivänä, ideoin vanhaan pihakeinuun pehmusteen ja sen ommeltuani huomasin, että kangasta riittää myös pieniin istuinalustoihin kahteen pihatuoliin. Niinpa niihinkin tuli ommeltua yksinkertaiset, koristelemattomat pehmusteet. Mukavampi istua shortseissa, kun kangas alla.



Kankaat kauan sitten lahjoituksena saatua puuvillatwilliä, jonka olin aikoja sitten värjännyt pesukoneessa vihreäksi. Sisällä vanhoja sijauspatjoja mökiltä, tietysti pestyjä. Ja näin taas sain uutta ilmaiseksi (siis jos ei lankoja ja omaa työtä lasketa).



Helteet vieneet nurmikon ja kaikki kärsivät nestehukasta, mutta meillä ei kastella kuin ihmisiä, ruukkuistutuksia ja joskus perennoja.




Hyviä elokuun pihailmoja toivottelen teille!






Pitääpä tähän loppuun vielä mainostaa: Täällä Raaseporin kaupungissa, Pohjan Bollstan kylässä on avattu uusi leipomokahvila (Pohjan Leipomon tiloihin), Backers. Oli iloinen yllätys, kun kävin siellä vessassa. Katsokaa nyt kuinka kaunis käsienpesupaikka, lavuaaritkin  kiveä.


Ei kommentteja: